”En tunne sitä miestä!”

Päivi Littow

Ensimmäinen viestintäkurssi on takana. Olemme kouluttautuneet tulevan kesän tehtäviin Kesäseuraradiossa ja seuratoimituksessa, pitäneet viestintätoimikunnan kokousta ja pohtineet Pudasjärven Suviseurojen viestinnän kärkiä.

Kotiin tullessani elän vielä viikonlopun lämmittävien kohtaamisten ja avartavien keskustelujen huumassa. Olen ollut osa jotain merkittävää ja tuntenut lämmittävää yhteyttä. Tiivis viikonloppu on maadoittanut taas lujasti juuri siihen joukkoon, johon kaikkein eniten haluan kuulua.

Maanantaiaamuna aloitan töissä tiimipalaveria. Jaan näyttöä käydäkseni tiimini kanssa läpi kuukauden talouslukuja. Etsin oikeaa välilehteä selaimesta, ja epähuomiossa näytölle lävähtää suurilla kirjaimilla teksti: ”Rakkaus saa aikaan halun palvella Jumalaa ja ihmisiä – SRK:n Suviseurat Pudasjärvellä.” Vaihdan nopeasti toisen välilehden näytölle ja mutisen jotain epämääräistä kuin en tietäisi, mistä moinen teksti oli näytölleni ilmaantunut.

Kukaan kokouksen osallistujista ei kommentoi mitään. En tiedä, moniko ehti lukea näytöllä olleen tekstin, enkä tiedä, mitä ajattelivat, jos lukivat. Kyllä kai nämä jo minut tuntevat, ja ainakin suurin osa osaa oikeaan porukkaan sijoittaa, mutta silti epämääräinen häpeä ja paljastumisen tunne polttelee niskassa, kun jatkan palaverin vetämistä.

Olen saanut jo useamman vuoden olla mukana suurten seurojen viestinnässä. Jotkut tehtävät ovat olleet näkyvämpiä ja jotkut enemmän taustalla. Aikaa nämä tehtävät ovat toki vieneet, mutta silti on tuntunut aidosti etuoikeutetulta olla mukana. Olen saanut tältä työltä paljon: ystäviä, monenlaisia ainutkertaisia kokemuksia, uskossa vahvistumista. Olen tästä kaikesta syvästi kiitollinen, mutta kuitenkin jatkoin palaveriani häpeän kanssa.

Kaikesta kiitollisuudestani huolimatta koen pohjimmiltani silti olevani aina kuin Pietari ylipapin pihan hiilivalkealla. Salaa toivon, että minua ei tunnistettaisi, että muut ihmiset näkisivät minut vain minuna, eivät ensisijaisesti uskovaisena, varsinkaan vanhoillislestadiolaisena. Kaipaan arvostusta, eikä uskovaiseksi tunnustautuminen ole tämän ajan yritysmaailmassa varsinainen meriitti. Olenkin varsin taitava välttelemään kysymyksiä, painamaan pääni tunnistamisen pelossa, ja jokin minussa on aina valmis kiistämään.

Sopivan hetken tullen, tilanteen ollessa vieras tai epämääräisen uhkaava, voin helposti kuulla itseni Pietarin tavoin painokkaasti todistamassa, kuinka ”en tunne sitä miestä”. Voin myös helposti nähdä itseni kukonlaulun jälkeen itkemässä Pietarin rinnalla mustassa yössä, ihmettelemässä tapahtunutta ja katumassa heikkouttani.

Näistä kokemuksista johtuen tarvitsen tätä yhteistä suviseuratyötä paljon enemmän kuin nämä järjestelyt koskaan tarvitsevat minua. Siksi tarvitsen myös Suviseuroja. Kaipaan Jeesuksen armahtavaa katsetta ja Suviseurojen tunnuslauseeksi valittua, kohti tulevaa ja pysäyttävää kysymystä.

Jeesus kysyi Pietarilta: “Olenko minä sinulle rakas?” Sama kysymys hänellä on tämän kesän Suviseuroissa ja Suviseurojen alla meille jokaiselle. Tämän kysymyksen äärelle kannattaa pysähtyä ja Pietarin tavoin epäonnistuneenakin vastata myöntävästi. Tänä kesänä kannattaa tulla Pudasjärvelle ja asetella itsensä maailman tärkeimmän sanoman äärelle. Kannattaa uskoa.

Julkaistu Päivämiehessä 20.6.2024

Kohti Pudasjärven Suviseuroja Kesän 2024 Suviseuroja valmistellaan Pudasjärvelle. Järjestelyt vilkastuvat kevään kuluessa ja kesän koittaessa. Viestintätoimikunnan toimittaman blogisarjan kautta pääset tutustumaan seuravalmisteluihin ja niihin liittyviin ajatuksiin.