Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmä koolla perjantaina 20.3.: Onko ensi kesänä Suviseuroja?

Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmä koolla perjantaina 20.3.: Onko ensi kesänä Suviseuroja?

– Lopullisen päätöksen Suviseurojen järjestämisestä tekee Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) hallinto noudattaen maamme hallituksen ja viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Kesän 2020 Suviseurojen järjestämisestä päätetään huhtikuun aikana, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila toteaa Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmän kokouksen jälkeen. 

– Valmistelemme Suviseuroja hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Valmistelujen kannalta keskeistä on ihmisten terveys. Koronavirustilanteen vuoksi maassamme on poikkeusolot, joten seuraamme huolellisesti valtakunnallisesti annettuja linjauksia, päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemi kuvaa tilannetta.

Valmistelut etenevät, kenttätalkoiden pitää päästä alkamaan viimeistään toukokuun puolivälissä, jos Suviseurat pidetään kesäkuun lopussa

– Reisjärven Suviseurojen valmistelu on edennyt tähän asti erittäin myönteisesti. Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille. Toistaiseksi etenemme seurojen valmistelussa suunnitellun aikataulun mukaan. Tarkennamme suunnitelmia poikkeusoloja koskevien ohjeiden perusteella, päätoimikunnan varapuheenjohtaja Markku Poikkimäki kertoo.

– Syksyn ja talven talkoiden jälkeen seurakenttä on hyvässä valmiudessa. Seura-alueella tarvitaan kuitenkin vielä paljon työtä rakenteiden pystyttämisessä. Kenttätalkoot pitäisi päästä aloittamaan viimeistään toukokuun puolivälissä, jotta juhlakaupunki saadaan valmiiksi ennen Suviseurojen suunniteltua alkamista, järjestelyosaston puheenjohtaja Jouko Luukkonen sanoo.

– Seurojen valmisteluun sisältyy monia sopimuksia yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavarantoimittajien kanssa tehdään hyvää yhteistyötä muuttuvien olosuhteidenkin keskellä, huolto-osaston puheenjohtaja Mikko Tahkola toteaa.

Seuratunnus kertoo kestävästä turvasta poikkeusolojenkin keskellä

– Seuratunnukseksi valittu psalmikohta Herra, sinuun minä turvaan on saanut viime viikkojen aikana lisää syvyyttä. Epävarmuuden keskellä seuroja valmisteleville ja Suviseuroja odottaville se muistuttaa kaikkivaltiaan Jumalan voimasta ja johdatuksesta. Sen vuoksi ajattelemme luottavaisesti myös ensi kesää, seura- ja viestintäosaston puheenjohtaja Osmo Leppänen painottaa. 

Kesäseuraradion lähetykset toteutetaan

Kesäseuraradio toimii ensi kesänä suunnitelman mukaisesti 24.6.–3.8.2020.

– Iso osa ohjelmista on jo valmiina. Seurapuheiden lähettäminenkin onnistuu, vaikka Suviseuroja tai opistoseuroja ei voitaisi poikkeusolojen vuoksi järjestää, Kesäseuraradion päätoimittaja Vilja Paavola kertoo.

– Kevään aikana kerromme vapaaehtoisten tekemästä radiotyöstä. Kesäseuraradion nettisivuilla (www.kesaseuraradio.fi) voi jatkuvasti kuunnella aikaisempia seuroja ja eri vuosina tehtyjä ohjelmia, Paavola muistuttaa. 

Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 15.4.2020 ja tiedottaa sen jälkeen päätöksistään.

LISÄTIETOJA 

SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila, p. 044 0871028  ja pääsihteeri Juha Kaarivaara, p. 040 5565947

Suviseurojen järjestelyorganisaation päätoimikunnan pj. Taisto Peltoniemi, p. 0400 383922 ja vpj. Markku Poikkimäki, p. 040 5822906

www.suviseurat.fi 

Teksti: Suviseuratiedotus

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >