Reisjärvellä valmistaudutaan luottavaisin mielin erilaiseen toteutukseen

Reisjärvellä valmistaudutaan luottavaisin mielin erilaiseen toteutukseen

Reisjärven Suviseurojen järjestelyalueella on valmisteltu jo pitkään Suviseuroja. 

Päätoimikunta kokoontuu huhtikuun viimeisellä viikolla päättämään käytännön järjestelyistä uudessa tilanteessa. 

– Valmistelujen aikana työmme on perustunut luottamukseen, vastuullisuuteen ja armollisuuteen. Uuden edessä haluamme kantaa yhdessä vastuun radio- ja verkkoseurojen järjestelyistä samojen periaatteiden pohjalta. Mielessäni on päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus siitä, että Suviseurat voidaan järjestää. Vaikka kohtaamiset seurakentällä, yhdessä laulaminen ja puheiden kuunteleminen seurateltassa jäävätkin pois, on tulevienkin seurojen päätarkoitus Jumalan sanan julistaminen, rohkaisu uskomaan ja kutsu Jumalan valtakuntaan. Seuratunnus kertoo luottamuksemme syvimmän perustan: Herra, sinuun minä turvaan, päätoimikunnan varapuheenjohtaja Markku Poikkimäki toteaa.

Reisjärven Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemen tervehdys on katsottavissa SRKnyt-YouTube-kanavalla.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >