Reisjärven Suviseuroja alettiin valmistella noin kuusi vuotta sitten etsimällä ensin sopiva seura-alue. Reisjärvellä sijaitseva Järvikylän peltoalue koettiin parhaaksi ehdolla olleista.
– Tuolloin tehtiin esisopimus maanomistajien kanssa. Viimeisen neljän vuoden ajan maanomistajat ovat pitäneet seura-alueen peltoja nurmiviljelyksessä, jotta pellot kestäisivät sääoloista riippumatta isot väkimäärät, rakenteet ja ajoneuvokaluston, kertoo kenttätoimikunnan puheenjohtaja Pekka Niskanen.
Seura-alueelle johtavia teitä kunnostettiin, ja alueelle ehdittiin rakentaa kolmisen kilometriä lisää kulkuneuvoja kestäviä sorateitä. Lisäksi rakennettiin ravintolakatoksen tausta-alue keittokontteja ja kylmärekkoja varten, linja-autojen lastaus- ja purkualue sekä jätehuollolle sora-alue. Vesiputket, kaiutinpylväät sekä isommat sillat asennettiin jo syksyllä 2019.
– Kenttä oli koronapandemian iskiessä siinä vaiheessa, että seuraavaksi olisi alettu pystyttämään erilaisia rakenteita, Niskanen jatkaa.
Keväällä 2020 tehtiin ratkaisu, että Suviseuroja Reisjärvellä siirretään vuodella. Tämä vaati uusia neuvotteluja mm. maanomistajien kanssa, ja solmittiin uusi vuokrasopimus Suviseuroista 2021. Tämän vuoden huhtikuussa tehtiin päätös, että koronatilanteesta johtuen Reisjärven Suviseurat eivät toteudu peltoseuroina vaan radiossa ja verkossa. Kenttää varten tehdyt valmistelut on tarpeellisilta osin purettu ja tavarat varastoitu odottamaan tulevia vuosia.
Lahjoituksia toivotaan
– Peltoseuroja varten otettu pankkilaina ja kertyneet kulut eivät kuitenkaan hävinneet mihinkään päätöksen myötä. Kuluja ehti kertyä noin 600 000 euroa. Osa kuluista syntyi edellisten Suviseurojen purkukustannuksista, toteaa taloustoimikunnan puheenjohtaja Otto-Pekka Huhtala.
Perinteisesti peltoseuroissakin maksetaan majoittumisesta ja kentän palveluista kenttämaksu. Tänä vuonna tämän vapaaehtoisen kotikenttämaksun suuruus on 60 euroa. Huhtala vetoaa:
– Jos jokainen seuroihin osallistuva talous maksaisi maksun, Reisjärven kentästä kertyneet kulut saataisiin hoidettua. Jokainen annettu lahjoitus summasta riippumatta otetaan ilolla vastaan. Toivon, että asia koettaisiin yhteiseksi läpi koko Suomen.