Kalle Ylimäki 28.4.2025
Eräs kesän ehdoton kohokohta ovat Suviseurat. Muistan, kun lähes
kolmekymmentä vuotta sitten valmistelemme vaimoni kanssa kahdestaan
matkaa Pudasjärven suviseuroihin. Valmistelut olivat aika suoraviivaisia:
teltta, makupussit ja reppu.
Teltassa oli hyvä nukkua, vaikka illan tyyntyessä saimme häätää
runsaslukuisia iniselviä luonnonystäviä ennen kuin pääsimme yölevolle.
Mieleenpainuva hetki oli herätä aamulla, kun kaiuttimista alkoi kuulua:
“Kaunis aamuaurinkomme kuinka paistat puhtaasti…”
Telttamajoittuminen on ollut mieluisaa perheen kasvaessakin. Pieniä haasteita
on lasten kanssa ollut, etenkin jos on sattunut huonot sää, mutta kaikesta on
selvitty.
Monen telttailuvuoden jälkeen tuli aika, että telttamajoittumisen sijaan
aloimme haaveilla omasta matkailuautosta tai -vaunusta. Vuosi toisensa
perään asiaa mieitttiin, mutta lopulta tuumattiin, ettei me taideta mahtua
mihinkään vaunuun. Vaihtoehto, että naisväki olisi majoittunut vaunussa ja
miehet teltassa, ei oikein ottanut tuulta purjeisiin.
Suviseuroissa kävimme ihastelemassa asuntolinja-autoalueella isoja autoja.
Tuntui kaukaiselta haaveelta, että joskus meidän perheemme voisi huristella
sellaisella. Totta siitä kuitenkin tuli! Se oli iso juttu perheelle, ja minulle
itsellekin, kun pääsin ison auton rattia pyörittelemään. Suviseurareissut
helpottuivat kertaheitolla. Ei kun kamppeet kyytiin ja menoksi!
Toki ison auton kunnossapidossa oli oma vaivansa. Minulle oli kesäisin iso
puristus, että sain auton katsastuskuntoon. Mutta kun katsastusmies hymyssä
suin toivotteli mukavia kilometrejä, kyllä tuntui pehmoiselta 12-litraisen
koneen jylinä.
Saimme perheen kanssa nauttia noin 10 vuoden ajan tästä mukavuudesta,
kunnes päädyimme myymään automme. Sen jälkeen päätimme siirtyä takaisin
telttamajoitukseen. Viime vuoden Suviseuroihin lähdettiin teltta mukanamme.
Omalla rauhanyhdistykselläni oli purkuvastuu viime vuoden Suviseuroissa.
Meidänkin perheemme tarkoitus oli jäädä maanantain jälkeen purkutalkoisiin.
Lauantain työvuorossa opettelin uusia asioita tuleviin Lopen suviseuroihin.
Puolen päivän jälkeen suviseura-alueella alkoi melkoinen myräkkä.
Talkooporukalle kerrottiin, että jos kotiväki kaipaa apua, on hyvä mennä
paikan päälle avuksi. Hetken kuluttua sain puhelun tyttäreltäni, että
syöksyvirtaus oli rikkonut teltan ja kaikki oli läpimärkänä. Kun pääsin teltalle,
näin, että kaikki kepit oli irti ja poikki ja perhe istui autossa
Emmepä osanneet etukäteen ajatella, että takaisin telttailuun siirtyminen saisi
tällaisen alun. Mitä nyt tehtäisiin? Perhe halusi lähteä heti kotiin, mutta
minulla oli työtehtäväni purkutalkoissa keskiviikkoon asti.
Jonkin aikaa rauhoittelin itseäni ja lähdin purkamaan hajonnutta telttaa ja
siirtämään kastuneita laukkuja ja vaatteita peräkärryyn. Lopulta päädyimme
siihen, että pakko on lähteä kotiin. Autossa mieli rauhoittui ja saimme sopia
kaiken hässäkän keskellä tulleet sanaharkat. Tuntui mukavalta kuunnella
Kesäseuraradiota ja näin jatkaa kesken jääneitä seuroja.
Nyt edessä on kysymys, missä me majoitumme, kun teltan rippeet jouduimme
laittamaan kierrätykseen? Kysymystä ei ole vielä ratkaistu, mutta emmeköhän
me hanki uuden teltan. Se on edullinen ja kelpo tapa suurenkin perheen
majoittua Suviseuroissa.
Vaikka kaikkea sattuu ja tapahtuu, on turvallista uskoa, että kaikkivaltias
Jumala auttaa ja näkee jokaisen tilanteemme. Hän on joka päivä kanssamme,
tyynessä ja myrskyssä.
Tämä kirjoitus on Päivämiehen sivuilla. Kohti Suviseuroja -blogikirjoitukset julkaistaan Päivämiehen blogeissa.
Language:
