2. heinäkuuta 2014

Löytötavarat suviseurojen jälkeen

Suviseurojen löytötavaroita voi tiedustella viikon ajan suviseurojen jälkeen puhelinnumerosta 040-4682234 ja sen jälkeen Raahen poliisista.
30. kesäkuuta 2014

Päivätiedote ma 30.6.2014

Sunnuntai-illan seuroissa kuultiin hyvän omantunnon hoitamisen tärkeydestä. Tunnolle kertyneitä pieniäkin asioita kannattaa korjata, etteivät mieltä painavat asiat kasaannu ja kasva suuriksi. Kristus haluaa vapauttaa meidät niistä kahleista, jotka vievät pois Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnassa saa kokea iloa, rauhaa ja vapautta. Usko näkyy myös tavassamme kohdata lähimmäisemme.

Maanantaiaamupäivänä kokoustivat vielä Pyhäjoen, Vaasan ja Tornion suviseurojen työryhmät. Tapaamisessa vaihdettiin kokemuksia suviseurajärjestelyistä. Ison seuratapahtuman järjestelyissä karttunut tieto on näin tuoreeltaan tulevien seurajärjestäjien käytössä. Vastuun vaihtuessa saattaen on seuraavan organisaation turvallista jatkaa.

Suviseurojen päätösseurat alkoivat klo 12. Seurapuheessaan Pentti Rentola puhui sydämen uskosta ja luottamuksesta, mitä yhteiset kokoontumiset vahvistavat. Päätössanoissaan Pyhäjoen päätoimikunnan varapuheenjohtaja Eero Pisilä lausui kiitoksen seura-alueen maanomistajille, Yppärin kyläläisille, yhteistyöviranomaisille ja kaikille, jotka toiminnallaan mahdollistivat onnistuneet, myönteistä palautetta saaneet suviseurajärjestelyt. Pyhäjoen seurajärjestäjät jättävät tehtävänsä kiitollisina. Tervetulotoivotuksen vuoden 2015 suviseuroihin Vaasaan esitti päätoimikunnan puheenjohtaja Tuomas Linna. Linna kertoi suviseurapaikan, Vaasan eteläpuolella ruotsinkielisessä Sundomin kylässä sijaitsevan Söderfjärdenin laajan ja yhtenäisen peltoalueen muodostuneen meteoriitin tai asteroidin maahan iskeytymisen seurauksena. Alue on myös tunnettu muuttolintujen levähdyspaikka. Linna totesi pyhäjokisten kanssa työskentelyn opettaneen paljon ja toivoi seuraväen muistavan esirukouksin Vaasan suviseurajärjestelijöitä.

Suviseurojen järjestelyvastuu siirtyy Pyhäjoelta Vaasan organisaatiolle symbolisella sorkkaraudan luovutuksella. Käytännössä vastuu alkaa seurojen päätyttyä purkutyöllä klo 16. Kahden kuukauden aikana rakennettu seura-alue puretaan ja siivotaan luovutuskuntoon kolmen päivän aikana. Suurin osa seuravieraista oli seura-alueella vielä maanantaina. Lähtöliikenteen ruuhkahuipun ennakoidaan muodostuvan klo 12 jälkeen ulosmenoväylille.

Suviseuratiedotus

Vaasan suviseurat 2015 Pentti Rentola, tiedotusosaston puheenjohtaja, puh. 044-2844031
Hannu Linna, tiedotustoimikunnnan puheenjohtaja, puh. 050-5527120
29. kesäkuuta 2014

Päivätiedote Su 29.6.2014

Suviseuralauantain iltapäivän ja illan ohjelmaan kuului viikkomessu. Useita tunteja kestäneellä ehtoollisella kävi 25 500 seuravierasta ja sitä oli jakamassa yli 60 pappia. Sunnuntai on valjennut seura-alueella aurinkoisena ja aiempia päiviä lämpimämpänä. Seuravieraiden määrän arvioidaan olevan sunnuntaina noin 75 000 henkeä.

Sunnuntaiaamun saarnassa kysyttiin, voiko parempaa lupausta olla kuin saada uskoa synnit anteeksi. Jumalan valtakunnan evankeliumi on parasta ruokaa, mitä ihminen voi täällä ajassa saada.

Sunnuntaina kello 10 isossa teltassa järjestetään sanajumalanpalvelus, jonka liturgina toimii rovasti Jorma Niinikoski ja saarnaajana rehtori Mikko Kinnunen. Samaan aikaan 13 lähialueen kirkossa järjestetään messu. Sanajumalanpalveluksen jälkeen seuraohjelma jatkuu isossa teltassa pyhäkoululla ja lasten laulutuokiolla. Kello 13 alkavat seurat nauhoitetaan ja lähetetään Yle Radio 1:ssä kello 18. Radioitavissa seuroissa saarnaavat oululaiset opetusneuvos Matti Määttä ja rovasti Niilo Rauhala.

SRK:n Kesäseuraradio lähettää kaikki suviseurojen seurapuheet suorana. Lisäksi Kesäseuraradiossa on kuultavissa muuta suviseuroihin liittyvää ohjelmaa. Taajuudet ja ohjelma löytyvät osoitteesta www.suviseurat.fi.

Suviseuroihin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita!

Suviseuratiedotus

suviseuratiedotus@suviseurat.fi

Lisätietoja: Juhani Alaranta, tiedotusosaston puheenjohtaja, puh. 044 3388 342 Sanna Isopahkala, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja, 040 7154 297
28. kesäkuuta 2014

SRK:n johtokunta valitsi uuden puheenjohtajiston

Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen johtokunta järjestäytyi Pyhäjoen suviseuroissa vuosikokouksen jälkeen 28.6.2014. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin teologian tohtori rovasti Viljo Juntunen Oulusta, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi rehtori Matti Taskila Kannuksesta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kenttärovasti Valde Palola Helsingistä. SRK:n työvaliokunnassa jatkavat rakennusinsinööri Vesa Jokitalo Haukiputaalta, kuntayhtymänjohtaja Hannu Kallunki ja uutena jäsenenä aloittaa kenttärovasti Juhani Liukkonen. Valinnat tapahtuivat yksimielisesti. Aikaisemmin tänään SRK:n vuosikokous valitsi johtokunnan uudeksi jäseneksi rehtori Jukka Lehdon Pudasjärveltä. SRK:n johtokuntaan kuuluu 24 jäsentä.
28. kesäkuuta 2014

Päivätiedote La 28.6.2014

Perjantai-illan puheenvuorossaan Mauri Hyvärinen käsitteli anteeksiantamuksen perustaa, joka on Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Anteeksipyytäminen ja –antaminen ovat luonnollinen osa uskomisen arkea. Usko antaa ilon ja luottavaisen taivastoivon.

Lauantaina pidettiin SRK:n vuosikokous Pyhäjoen kirkossa klo 9.00. SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen käytti vuosikokouksessa erovuoronsa. Hänen tilalleen vuosikokous valitsi johtokuntaan Jukka Lehdon Pudasjärveltä. Muut erovuorossa olevat valittiin uudelleen tehtäväänsä. Johtokunta valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan klo 15.30 alkavassa järjestäytymiskokouksessaan. Mediakeskus välittää haastattelupyyntöjä johtokunnan uudelle puheenjohtajalle.

Lauantaina ohjelmassa on klo 16 viikkomessu seurateltassa. Liturgina toimii kirkkoherra Timo Liikanen Tyrnävältä ja saarnan pitää luokanopettaja Pentti Saulio Jyväskylästä. Ilta päättyy Juha Kaarivaaran pitämään iltahartauteen klo 22.

Sää seura-alueella on aurinkoinen ja viileä. Aikaisempiin seurapäiviin nähden ilma on hieman lämmennyt. Järjestäjät arvioivat lauantaiaamun väkimääräksi noin 70 000.

Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita suviseuroihin!

Suviseuratiedotus

suviseuratiedotus@suviseurat.fi

Lisätietoja: Juhani Alaranta, tiedotusosaston puheenjohtaja, puh. 044 3388 342
Sanna Isopahkala, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja, 040 7154 297
28. kesäkuuta 2014

Mediatiedote puhujien kokous

Puhujien- ja seurakuntavanhinten kokouksessa keskusteltiin Jumalan seurakunnasta

SRK:n Pyhäjoen suviseurojen yhteydessä järjestettiin puhujien- ja seurakuntavanhinten kokous 27.6.2014 Oulaisten jäähallilla. Kokoukseen osallistui paikallisten rauhanyhdistysten valitsemia kokousedustajia sekä puhujia puolisoineen yhteensä 1 312 henkeä. Tilaisuus alkoi rovasti Teuvo Ahon pitämällä hartaudella. Tätä seuranneessa puheenvuorossaan SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen viittasi sekä suviseurojen tiedotustilaisuudessa että avajaisissa esiinnousseeseen uskomisen- ja uskonnonvapausteemaan. Keskustelu aiheesta on yhteiskunnassamme Voittosen mukaan ajautunut positiivisen sijasta negatiivisen uskonnonvapauden korostamiseen.

Kokouksen alustuspuheenvuoron piti kirkkoherra Jorma Hoppa aiheesta Jumalan seurakunta. Aluksi Jorma Hoppa määritteli käsitteet Jumalan seurakunta ja Jumalan valtakunta. Jumalan seurakunta on näkyvä ja sen tärkein olemus on rakkaus. Raamattu nimittää seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi (Ef. 1:22-23) Tämä vaikuttaa kristityssä elämänyhteyden Kristukseen ja toisiin kristittyihin. Hoppa tähdensi, että Jumalan seurakunnassa opin ja elämän perustana on aina ollut Jumalan sana.

Erotukseksi Jumalan seurakunnasta Jumalan valtakunta on näkymätön. Sen löytämisen rinnalla kaikki muu on toisarvoista. Raamatussa Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa peltoon kätkettyyn aarteeseen. (Matt. 13:44) Luther puolestaan selittää Isä meidän rukouksen toista pyyntöä ”tulkoon sinun valtakuntasi” niin, että Jumalan valtakunta tulee, kun taivaallinen Isä antaa Pyhän Henkensä ja hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa. Alustuspuheenvuoroa seurasi keskustelu. Puheenvuorossa korostuivat omakohtaiset kokemukset Jumalan valtakunnan saarnasta ja sen vaikutuksista. Niissä myös kannustettiin saarnaamaan Kristuksesta ja hänen seurakunnastaan.

Päätoimittaja Olli Lohi, olli.lohi@srk.fi, puh. 040 1825 428
Pääsihteeri Juha Kaarivaara, juha.kaarivaara@srk.fi, puh. 040 5565 947
28. kesäkuuta 2014

SRK:n perustamisesta 100 vuotta

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen perustamisesta 100 vuotta

SRK:n vuosikokouksessa la 28.6.2014 kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola piti juhlaesitelmän aiheesta ”SRK:n perustamisesta 100 vuotta”.

Aloitteen keskusjärjestön perustamisesta rauhanyhdistyksille teki Oulaisten suurten seurojen 1914 yhteydessä opettaja Juho Kustaa Oksa, seurojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Oulaisten suurten seurojen 100-vuotismuiston lisäksi Pyhäjoen suviseuroihin liittyy kiinteästi SRK:n perustamisen 100-vuotismuisto. Juho Oksa halusi luoda järjestön, joka toimisi paikallisten rauhanyhdistysten yhdyssiteenä ja neuvonantajana.

Sääntökysymykset ja taloudelliset asiat olivat keskeisiä syitä, joiden takia keskusyhdistys koettiin tarpeelliseksi. Perustamisprosessi eteni hitaasti epävakaista oloista johtuen. SRK:n säännöt hyväksyttiin kesällä 1916, ja yhdistys saattoi aloittaa toimintansa elokuussa 1917. SRK:n keskeisenä tehtävänä on 100 vuoden ajan ollut vanhoillislestadiolaisten lähetystyön organisointi. Työn painopiste oli pitkään kotimaassa, mutta 1990-luvulta lähtien ulkolähetystyö on kasvanut voimakkaasti. Pyhäjoen suviseuroissakin on kaksi uutta lippua, Ecuadorin ja Senegalin, merkkinä SRK:n lähetystyön vakiintumisesta näissä maissa.

Julkaisutyö muodostui alusta lähtien lähetystyön aisapariksi. Sen keskeisenä tehtävänä on Jumalan valtakunnan viestin levittämisen lisäksi hankkia varoja lähetystyön tarpeisiin. Kun leirityö sekä perhe- ja diakoniatyö ovat vakiintuneet kiinteiksi osiksi SRK:n toimintaa, on julkaisutyön taloudellinen merkitys entisestään lisääntynyt.

Sata vuotta on pitkä aika. Uudet sukupolvet ovat vuorollaan tarttuneet työhön ja kantaneet vastuuta siitä. Näin kristillisyytemme työ on jatkunut ja jatkuu myös tästä eteenpäin. Jumala on ohjannut työtä ja siunannut sitä tavalla, jota aiemmat sukupolvet eivät olisi osanneet kuvitellakaan.

Yhteystiedot: ari-pekka.palola@srk.fi, 0400-997 211
27. kesäkuuta 2014

Tiedote tupakoinnista

Hyvä tupakoiva suviseuravieras!

Pyydämme kiinnittämään huomiota suviseura-alueen siisteyteen. Tupakantumpit tulisi huolehtia niille varattuihin tuhka-astioihin. Tämä helpottaa huomattavasti siivoustyötä seurojen päätyttyä. Paloherkillä alueilla tupakointi on kiellettyä ja keskuskentällä se on sallittua vain erikseen osoitetuilla tupakointipaikoilla.

Pyydämme erityisesti lasten ja nuorten vanhempia tekemään parhaansa, etteivät alaikäiset tupakoisi suviseuroissa.
27. kesäkuuta 2014

Päivätiedote pe 27.6.2014

Vanha apostolinen saarna kaikui aattoillan seuroissa Yppärin pelloilla kutsuvana. Siinä näkyy yhä Jumalan rakkaus ihmisiin; Jumalan henki kehottaa meitä armahtavaisuuteen kaikkia lähimmäisiämme kohtaan.

Suviseurat käynnistyivät avajaisilla perjantaiaamuna klo 10. Avajaispuheenvuorossaan SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen julkisti vuoden 2014 SRK:n vuosikirjan Kristityn vapaus. Tervehdyksensä esittivät myös Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ja suviseuraorganisaation päätoimikunnan puheenjohtaja Markku Veteläinen.

Puhujien sekä rauhanyhdistysten valitsemien edustajien, seurakuntavanhinten, kokous järjestetään tänään iltapäivällä Oulaisten jäähallilla. Tilaisuudessa alustaa Jorma Hoppa aiheesta Jumalan seurakunta. Suviseurojen aikana järjestetyt kokoukset ovat organisaation sisäisiä, mutta mediaa palvellaan tiedotteilla ja valokuvilla. Valokuvia on pyydettävissä osoitteesta kuvapalvelu(at)suviseurat.fi.

Perjantain ohjelma jatkuu seurapuheilla, joiden lomassa on laulutuokioita. Seurapäivä päättyy rovasti Mauri Hyvärisen puheenvuoroon aiheesta Kristuksen kuolema ja ylösnousemus – anteeksiantamuksen perusta.

Sää seura-alueella on pilvipoutainen ja kylmä. Seurakenttä täyttyy tasaiseen tahtiin. Perjantaiaamun väkimääräksi järjestäjät arvioivat hieman yli 55 000 henkilöä. Viikonlopun aikana seuravieraiden määrän odotetaan nousevan noin 80 000:een.

Suviseurat ovat avoin tilaisuus ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!

Suviseuratiedotus suviseuratiedotus@suviseurat.fi

Lisätietoja:
Juhani Alaranta, tiedotusosaston puheenjohtaja, puh. 044 3388 342
Sanna Isopahkala, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja, 040 7154 297
25. kesäkuuta 2014

Kokouksiin pääsee yhteiskuljetuksilla

Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous pidetään perjantaina 27.6.2014 klo 15.00 Oulaisissa Monitoimihalli Raita Sport Centerissä (jäähallissa, Kotimarjalankatu 1, 86300 Oulainen). Kokoukseen osallistuvat puhujat sekä rauhanyhdistysten valitsemat edustajat. Kokouskuljetukset alkavat klo 12.30 suviseurojen linja-autoasemalta. Linja-autolipun hinta on 6,00 €/suunta. SRK:n vuosikokous pidetään lauantaina 28.6.2014 klo 9.00 Pyhäjoen kirkossa. Vuosikokoukseen voivat osallistua vain rauhanyhdistyksen valtakirjan saaneet henkilöt (kokoustila rajallinen). Kokouskuljetukset alkavat klo 7.30 suviseurojen linja-autoasemalta. Linja-autolipun hinta on 4,00 €/suunta. Suosittelemme käyttämään yhteiskuljetuksia, jotta ruuhkilta vältyttäisiin.
26. kesäkuuta 2014

Kesäseuraradio tiedottaa

Kesäseuraradiota voi kuunnella myös tietokoneen omalla soitto-ohjelmalla. Ohjelman lähetysosoite on http://playlist.stream.kepit.fi/kesaseuraradio/adaptive/playlist.m3u8.
26. kesäkuuta 2014

Päivätiedote to 26.6.2014

Suviseurojen aattopäivä alkaa laulutuokiolla kello 12, jonka jälkeen ohjelma jatkuu aattoseuroilla ja laulutuokioilla iltaan saakka. Suviseurojen puheita tulkataan ruotsiksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, saksaksi, venäjäksi, viroksi sekä viittomakielelle.

SRK:n tiedotustilaisuus järjestetään klo 13. Tiedotustilaisuudessa kuullaan puheenvuorot Uskonnonvapaus (Olavi Voittonen), Naisen asema vanhoillislestadiolaisuudessa (Aino Kanniainen) sekä Kristillinen avioliitto (Johannes Leppänen). SRK:n uudet kustanteet, kolme kirjaa ja yksi äänite, julkaistaan klo 15. Päivän aikana suviseurakentällä vierailee ensi kesän suviseurojen viranomaisvastuussa olevia Vaasasta ja Torniosta.

Suviseura-alueen täyttö on sujunut odotetusti: liikennetoimikunnan mukaan täyttöaste oli torstaiaamuun mennessä noin 45 %. Kalustolaskenta suoritetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa kauko-ohjattavien helikopterikameroiden avulla.

Sää seurakentällä on aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen ja viileä: seuravieraita kehotetaan varustautumaan lämpimillä vaatteilla.

Suviseurat alkavat avajaisilla perjantaiaamuna klo 10. Sydämellisesti tervetuloa!

Suviseuratiedotus suviseuratiedotus@suviseurat.fi

Lisätietoja:
Juhani Alaranta, tiedotusosaston puheenjohtaja, puh. 044 3388 342 Sanna Isopahkala, tiedotustoimikunnan puheenjohtaja, 040 7154 297
25. kesäkuuta 2014

Työvoimatoimikunta tiedottaa

Hyvä seuravieras! Oletko varannut työvuoron suviseuroihin, mutta et ole saanut työmääräintä postissa? Käy hakemassa työmääräimesi työvoimatoimistosta. Työvuoroja on vielä runsaasti vapaana. Työvoimatoimikunta.
15. kesäkuuta 2014

Tiedote punkeista

Pyhäjoki on tänä kesänä punkkien riskialuetta. Tavanomaisena varotoimenpiteenä seuravieraita kehotetaan tarkistamaan päivittäin oma ja läheisten iho. Iholle tarttuneen punkin voi poistaa omatoimisesti punkkipinseteillä tai -pihdeillä. Punkin poiston jälkeen puremakohta puhdistetaan. Tarvittaessa otetaan yhteyttä ensiapuasemalle. Terveydenhuoltotoimikunta
8. toukokuuta 2014

Suviseurat-sanan taivutus

Suviseuroissa ei suviseuroilla

Suviseurat-sanan taivutus

Kesällä voidaan käydä festivaaleilla, suvijuhlilla, herättäjäjuhlilla, kesäpäivillä mutta myös suviseuroissa. Vakiintuneen käytännön mukaan suviseurat-sanaa taivutetaan monikon sisäpaikallissijoissa: suviseuroihin, suviseuroissa, suviseuroista. Tässä se poikkeaa normaalista kesäjuhlien nimityksistä.

Muoto suviseuroissa on vakiintunut niiden noin sadan vuoden aikana, jolloin niitä on järjestetty. Myös viikoittain järjestettävistä seuroista käytetään sisäpaikallissijaa seuroissa. Muodon historiasta ei ole tietoa, mutta se korostaa mukavalla tavalla sitä, että koemme olevamme sisällä koko seuroihin liittyvässä toiminnassa. Suviseurat voidaan ymmärtää myös väliaikaiseksi kaupungiksi, asutukseksi, joiden nimistä normaalistikin käytetään sisäpaikallissijoja: Helsingissä, Porissa, Uudessakaupungissa

Suviseuratiedotus toivoo lehdistön käyttävän vakiintunutta muotoa suviseuroissa.