Suviseurajärjestelyt 

Suviseurojen tunnuslause on Jumala on kaupunkinsa vahva turva (Ps. 48:4). Sanat kuvaavat Jumalan kansan kokemusta Jumalan turvasta Vanhan testamentin aikana. Myös tämän ajan Jumalan lapset elävät saman turvan suojissa.

Seurat järjestetään tänä vuonna lähellä pääkaupunkiseutua, Lopen kunnassa. Vaikka suviseurojen pitopaikka ja järjestäjät vaihtuvat vuosittain, seuroissa on aina tarjolla sama tuttu sanoma. Seurapuheissa kuuluu muuttumaton Jumalan valtakunnan evankeliumi – tule ja usko syntisi anteeksi Jeesuksen sovitustyön perusteella hänen nimessään ja veressään. Näin uskomalla pelastut ja saat sydämellesi iankaikkisesti kestävän rauhan. Rukouksemme on, että mahdollisimman moni ihminen saisi ottaa seuroissa tarjotun uskon lahjan vastaan. Rukoilemme myös, että evankeliumi lohduttaisi ja rohkaisisi uskovaisia iloitsemaan omakohtaisesta uskosta.

Olemme kokeneet suviseurajärjestelyissä Jumalan siunausta. Haluamme lämpimästi kiittää maanomistajia, seudun asukkaita, alueen päättäjiä ja viranomaisia hyvästä yhteistyöstä. Talkootyöllä tehtyjen seurajärjestelyjen taustalla on ajatus uskon lahjan jakamisesta. Se on myös suviseurojen tärkein sanoma – olet sydämellisesti tervetullut suviseuroihin!

Helsingin Rauhanyhdistys on järjestänyt suviseurat vuosina 1910, 1959 ja 1988. Vuoden 1910 vuosikokousseurat pidettiin Helsingin ydinkeskustan kirkoissa ja seuratuvalla, vuoden 1959 suviseurat Messuhallissa eli nykyisessä Töölön kisahallissa. Vuoden 1988 suviseurat pidettiin Nummelan lentokentällä noin 40 kilometrin päässä Helsingistä.

2000-luvulla ajatus suviseurojen järjestämisestä tuli jälleen ajankohtaiseksi. Helsingin Rauhanyhdistys kartoitti vuonna 2007, löytyisikö noin 100 kilometrin säteellä Helsingin keskustasta sopivaa suviseura-aluetta. Kartoituksen tuloksena Räyskälä-säätiön kanssa solmittiin vuokrasopimus Räyskälän lentokentästä vuonna 2008. Samana vuonna SRK:n vuosikokous antoi alustavasti Helsingin Rauhanyhdistykselle valtuudet järjestää vuoden 2012 suviseurat.

Helsingin Rauhanyhdistys kutsui järjestelyvastuuseen mukaan myös EspoonHyvinkäänLohjanNurmijärven ja Vantaan Rauhanyhdistykset. Helsingin Rauhanyhdistyksen vuosikokous valitsi helmikuussa 2010 suviseurojen päätoimikunnan, joka on siitä lähtien vastannut suviseurojen järjestämisestä.

Katsele lisää kuvia galleriassa...